lauantai 23. marraskuuta 2019

Koulujen väliset jalkapalloturnaukset

Kuudesluokkalaiset pojat olivat maanantaina 7.10. jalkapalloturnauksessa Fennia Areenalla. Bussi tuli hakemaan meitä koululta klo. 8.30. Menimme Huutoniemen kautta Fennia Areenalle ja ennen ensimmäistä peliä oli reilusti aikaa lämmitellä, harjoitella ja syödä eväitä. Ensimmäisen pelin voitimme, toisen pelin hävisimme, kolmannen voitimme ja neljännen myös voitimme. Olimme kisojen lopuksi sijalla 4. Bussi haki meidät Fennialta 11.50, ja olimme koululla kahdentoista jälkeen. Kaikilla oli hyvä fiilis päivän jälkeen, vaikka ei nyt voitettukaan.




Tyttöjen jalkapalloturnaus pelattiin torstaina 10.10. Meillä oli hyvä meno ja meininki. Lähdimme peleihin bussilla. Paikan päällä vaihdoimme kamat ja aloimme lämmitellä. Hyvän lämmittelyn jälkeen, menimme omille pelipaikoille ja rupesimme pelaamaan Isolahtea vastaan. Peli oli tiukka ja se päättyi 1-1. Lähdimme seuraavaan peliin iloisin mielin. Voitimme Keskuskoulun 1-0. Niinpä päädyimme finaaliin Huutoniemen koulua vastaan. Peli alkoi. Molemmilla joukkueilla oli hyviä maalipaikkoja. Peli oli todella tiukka. Pian tuomari vihelsi pilliin. Pelitilanne oli 0-0. Niinpä tuli rankkarikisa. Tosi tiukkaa oli, mutta hävisimme rankuilla niukasti 1-0. Pelin jälkeen söimme loput eväät ja palasimme koululle. Hopee ei oo häpee!