perjantai 29. tammikuuta 2021

Talvella on mukavaa!

 


4.B kirjoittelee seuraavaksi tammikuun mukavista talvisista puuhista:


Me olimme koulun kentällä pulkkaviestikisaa 12. tammikuuta 2021. Jotkut vetivät ja jotkut olivat kyydissä.
😃 




Me olimme pulkkaviestiä ja täytimme pulkat lumella yhdessä minuutissa ja punnitsimme.

Meillä oli hauskaa, mutta se oli rankkaa. Silloin oli hyvä sää.




Me olimme ulkona liikunnassa ja meillä oli kisa, jossa piti laskea mahdollisimman pitkälle.  Pulkassa piti olla vähintään kolme oppilasta.





15.1.2021

Olimme hiihtämässä pururadalla.  Siellä ei ollut latua.Olimme 4ER-luokan kanssa. Siellä oli vaikea hiihtää.



21.1.2021 

Menimme pulkkamäkeen montuille!💙Oli hauskaa, kun 4er oli meidän kanssamme. Kaikkien posket olivat aivan ​punaiset ​ kuin omenat.😂







26.1.2021 

Olimme luokan kanssa luistelemassa. Jää oli lumenpeitossa. Lumisella jäällä oli hankala luistella. Kolasimme jäältä luisteluradan ja pienen luistelualueen, ja oli kivaa!



Talvisin terveisin: 4.B




torstai 14. tammikuuta 2021

Tervetuloa Nummen koulun kirjastoon!

Kirjastomme sai kesän 2020 aikana uuden ilmeen. Nyt se on valoisampi, värikkäämpi ja viihtyisämpi.


Itsepalvelulainaus on helppo! Tässä pieni kertaus.

1.) Laita viivakoodilukijan alle ENSIN kirjastokortti.



2.) Sitten etsit kirjan takaa viivakooditarran ja asetat sen lukijan (punaisen valon) alle. 
Kone kilahtaa, kun lainaus onnistui.




3.) Jos haluat kuitin, paina nappulaa, jossa on pilvitarra... ja kuitti tulostuu!






Jos useampi haluaa lukea samaa kirjaa, löydät kirjasarjoja (osa kaapeissa).



Tatu ja Patu ovat eniten lainattuja kirjoja. 
Kertomakirjallisuushyllyistä löydät esimerkiksi suosittuja Reuhurinne-kirjoja, Viisikoita tai hevosaiheisia tarinoita.





Penkkien alta löydät helppolukuisia sarjoja: ns. Banaanikirjoja, Werneri- ja Jumbo-sarjoja
Tietokirjoja löytyy niin kasveista, maantieteestä kuin eläimistä. Eniten lainataan lemmikkieläimiin liittyviä kirjoja.





Kirjastossa voit istahtaa lukemaan mieleistäsi kirjaa! Tilaa ja kirjoja löytyy. Etsi rohkeasti ja lainaa. Lukeminen kannattaa aina!







Huolehditaanhan kirjoista niin kuin ne olisivat omia.



maanantai 11. tammikuuta 2021

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021 !

 



Toivoo: Nummen koulun väki 



17.12.




5.ER teki torstaina 17.12.20 yhdessä 6A -lkn kanssa ihanan tunnelmallisen metsäretken joulukuiselle pimeälle luontopolulle Pilvilammella. Oli mahtava tunne kulkea lumisia pitkospuita tuikkujen ja taskulamppujen valossa! Laavulla juotiin termoksista kuumaa ja syötiin eväitä.









Koulussa pelattiin lautapelejä ja laulettiin ja soitettiin joululauluja. 
Ei itkeä saa, ei meluta saa, sopu on paljon mukavampaa!






5. ER jouluterveiset 16.12.

 Hyvää joulua, Nummen koulu!






Tänään oli elämän paras päivä, kun leivottiin pipareita, oli kivaa! Meillä oli mm. tähtimuotteja ja joulukuusimuotteja. Jokainen sai koristella kaksi omista pipareistaan. Kuunneltiin Lasten joulua Jouluradiosta. Ulkona satoi sopivasti vähän lunta. Tuli hyvä joulufiilis. Kun joku söi oman piparin, toinen sanoi: "RIP, pipari!" 5er haluaa myös toivottaa hyvää syntymäpäivää vähän myöhässä 103-vuotiaalle Suomelle!