Leikitäänkö teidän luokassa tarpeeksi? Kaipaatteko uusia ideoita leikkeihin?
Osana Suomi 100 - juhlavuoden ohjelmaa on koottu www.kokosuomileikkii.fi -sivustolle sata suosittua leikkiä. Ottakaa tekin vinkit vastaan ja leikkikää yhdessä!
Leikkivinkit
Tervetuloa lukemaan Nummen koulun oppilaskunnan blogia! Blogia kirjoittavat Nummen koulun oppilaat yhdessä koulun opettajien kanssa. Pääset kurkistamaan kouluarkeemme näiden sivujen kautta.
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
perjantai 10. helmikuuta 2017
AP/IP
Aamu- ja iltapäivätoiminnassa voi askarrella, leikkiä ja koota myös Legoja. Ap/Ip on tarkoitettu 1-2 -luokkalaisille. Ohjaajat huolehtivat lapsista vanhempien ollessa töissä. Ap/Ip:ssä myös ulkoillaan ja pidetään lelupäiviä. Ap/Ip:ssä ei kiusata toisia! Ap/Ip on nykyään Nummen koulun uusissa tiloissa. Ap/Ip on hauska paikka ja sitä suositellaan 1-2 luokkalaisille, joiden vanhemmat ovat töissä 24/7. (5b)
Pohjanmaan museo, kuvataidetta ja uintipäivä
Tällä kertaa blogin kirjoitusvuorossa olivat 5-6 er -luokan oppilaat.
Kävimme museossa keskiviikkona 1.2.2017 päivä. Kävimme katsomassa peilihuonetta, se oli tosi hieno paikka. Siellä oli erilaisia peilejä ja koristeita, erilaisia värejä ja erilaisia maapalloja. Ei saanut koskea mitään esineitä, koska ne voi mennä rikki. Esineet olivat tosi vanhoja, ne olivat 50 vuotta vanhoja esineitä.
M.D 5er
Kuvataide: Kuvataide on kivaa kun me maalataan sokeritöitä.
Museo: Museossa oli kivaa kun saimme katsoa esineitä ja saimme katsoa videoita.
Huonoa oli museossa se että ei saanut koskea esineitä. Me teimme oman taideteoksen, joka roikkuu nyt ruokalan katossa.
Uimahalli: Menimme uimahalliin kello 7.45. Olimme uimahallissa noin kello 8.05.
Uitiin ja lopuksi oli vapaata 10 minuuttia. Sitten piti mennä pois altaasta. Menimme suihkuun ja pukemaan ja menimme ulos odottamaan bussia.
Y.W 5er
Olimme uimassa 6.2.2017. Meillä oli 200 metrin uinti ja pelastusuinti. 200 metrin uinnissa emme kukaan oikein jaksanut uida (tai en ainakaan minä). Pelastusuinnissa oli tarkoitus heittää pelastusrengas veteen ja uida parin luo (joka esitti pelastettavaa). Rengas piti laittaa parin ympärille niin että parin selkä oli minua kohti ja uida toiseen päähän allasta, sitten pari teki saman.
I.S 5-6er
Menimme uimaan. Minä olin pelastusuintia. Siinä pitää käyttää pelastusrengasta ja pelastusrengas piti heittää veteen ja minun piti myös hypätä itse veteen ja menin pelastamaan kaverini toisesta päästä ja kaveri teki saman asian kuin minä. Se oli rankkaa ja hauskaa.
J.K 5er
Olen käynyt uimahallissa. Me käytiin siellä maanantaina 6.2. kello 7.45. Siellä oli kivaa. Paras niistä oli syvyyssukellus. Syvyyssukelluksessa oli parasta kun sai hakea rinkeliä veden alta.
M. 5-6er
Olen käynyt uimahallissa ja siellä oli kiva uida. Kävimme museossa katsomassa taideteoksia. Olen tehnyt puutyötä ja käynyt ulkona.
D.J 5er
Tehtiin 3d-kuvistyö. Sinä tarvitset kynän, kumin ja viivoittimen. Minun mielestäni oli kivaa. M.B 5er

torstai 9. helmikuuta 2017
Sata päivää viisaampi
Tiistaina 24.1. vietimme satapäivää koulussa. Vietimme satapäivää, koska olimme käyneet koulua sadan päivän ajan.
Teimme satahatut ja koristelimme ne. |
Söimme sata popcornia. |
Maalasimme sata sormea. |
Teimme multilink-palikoista satapötköjä.
|
Pelasimme satataulululla seuraavasti: Osa
oppilaista piilotti satataulusta lukuja sillä aikaa, kun toiset olivat
luokan ulkopuolella. Sen jälkeen luokan ulkopuolella olleet oppilaat
saivat kertoa, mitkä luvut olivat piilotettu.
Luokan takana oli satanäyttely, jossa oli sata euroa, palikkaa, helmeä, makaronia, senttiä ja senttimetriä.
Pelasimme myös satabingoa. |
Kirjoitimme sata sanaa. |
Todistukseksi siitä, että olimme käyneet sata päivää koulua ja tehneet satatöitä koko koulupäivän saimme päivän päätteeksi satadiplomit.
Päivästään kertoivat 1-2 er -luokan oppilaat.
lauantai 4. helmikuuta 2017
Lauantaina koulussa - Suomi 100 ja Kalevala
![]() |
Mitä tiedät Kalevalasta? |
Valmistavalla luokalla päivän aikana seurattiin Suomi 100 vuotta -esitelmää, koettiin Kalevala-koru -näyttely ja tehtiin omat korut DAS-massasta, soitettiin kanteleilla sekä laulettiin esilaulaja - kuoro -systeemein. Luokassa oli myös ehditty seikkailla Kalevan kankahilla -sivustossa (Koitahan sinäkin, linkki alla). Tanja-opettajan mukaan lasten innostus lauantaikoulupäivään oli häkellyttävää.
6b-luokassa oppilaat tutustuttivat toisensa Kalevalan hahmoihin ja improvisoivat esityksiä Kalevalan tiivistelmistä. Luokassa nähtiin maailman synty, kuultiin nopeatempoista suohon laulantaa, naurettiin sätkivälle hauelle, joka muuttui kanteleeksi ja seurattiin monenlaisia taisteluita sekä lukuisia kosijoita.
Olisimmepa päässeet kärpäsinä katsomaan kaikkiin muihinkin luokkiin! Olisin halunnut nähdä etenkin sen, kun Maijan neloset esiintyivät koulun pienimmille, sillä käytävässä kuulin esityksestä vielä päivän päätteeksi. Toivottavasti Kalevalasta tuli jokaiselle oppilaalle taas hieman tutumpi, uusien elämysten kera.
Lähde mukaan Kalevalan seikkailuun: Kalevalan kankahilla - Kalevalaseura
perjantai 3. helmikuuta 2017
Orkesteri - Aarreaitta - Vaasan kaupunginorkesteri 2017
Tänään Nummen väellä oli ilo saada vieraakseen Vaasan kaupunginorkesteri. Koululaiskonsertissa kuulimme alakoululaisille suunnatun monipuolisen ohjelmiston sekä eri soitinten soittonäytteitä.
Ennen vierailua luokissa oli tutustuttu konserttietikettiin, kaupunginorkesterin kokoonpanoon sekä konserttiohjelmaan. Suuret Kiitokset konsertista!
Ennen vierailua luokissa oli tutustuttu konserttietikettiin, kaupunginorkesterin kokoonpanoon sekä konserttiohjelmaan. Suuret Kiitokset konsertista!
![]() |
Koululaiskonsertit johtaa Dimas Ruiz Santo |
![]() |
Kuulimme myös hienon version Angry Birds -tunnarista. |
![]() |
Hurraa! Bravo! |
![]() |
Rehtorin kiitokset orkesterille. |
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Viitoset esittelevät koulun tiloja
5a-luokan oppilaat ovat valokuvanneet koulun vanhan ja uuden puolen tiloja ja valinneet kuvista julkaistavat otokset blogiin. Oppilaat ovat myös kirjoittaneet mukaan kuvatekstit. Suuret Kiitokset viitosille kuvapaljoudesta!
Terveydenhoitajan/koululääkärin, kuraattorin sekä erityisopettajien tilat
Terveydenhoitajan/koululääkärin, kuraattorin ja erityisopettajien tilat löytyvät koulun uuden puolen alakerrasta käsityöluokkien jälkeen.
Terveydenhoitaja
Terveydenhoitaja auttaa oppilaita muun
muassa heidän olotilassaan. Terveydenhoitaja auttaa yli puolia oppilaita
heidän ongelmissaan.
Kuraattori
Kuraattori auttaa oppilaita muun muassa perheen, ystävien ja koulunkäymisen
kanssa. Kuraattorila on vaitiolovelvollisuus, joten hänelle voi kertoa
mitä tahansa. Jos kuraattori saa oppilaalta luvan, hän voi ottaa yhteyttä
vanhempiin.
Erityisopetus
Tietokoneluokka
Meillä on uusittu ATK-luokka josta me kerrotaan. Ykkösluokan mielestä on kivaa pelata Ekapeliä ja Otavaa.
Ykkösten mielestä tietokoneilla on kiva käydä ja oppia uutta.
Ykkösluokkalaisten mielestä on kiva oppia käyttämään
tietokoneita.
ATK-luokassa on hyviä ja nopeita pöytäkoneita. Kaikille riittää koneita ja kuulokkeet. |
ATK-luokkaan voisi laittaa koristeita seinälle, niin kuin normaaliluokassakin. |
Käsityö
Puutyöluokassa sahat heiluvat ja sahanpurua tulee roppakaupalla, kun oppilaat tekevät omia töitään ahkerasti. Puutyöluokassa on myös maalaus- ja tulityöhuone. Opettajat
auttavat oppilaita parhaansa mukaan ja töistä tulee erinomaisia
oppilaiden työskentelyn ja opettajien opettamisen ansiosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)