maanantai 15. maaliskuuta 2021

Retki Pilvilammelle





 Me lähdimme koulun pihalta Pilvilammelle 26.2.2021 klo 8.00. Tie oli tosi liukas. Kun me lähdimme Pilvilammelle niin tuli aika kuuma. Me kävelimme pitkän matkan nuotiolle. Matka kesti hieman yli puoli tuntia. 






Kaikilla oli omat eväät. Nuotiolla me söimme eväitä. Otin mukaan leivän, pullan, torpparinleivän ja kirsikkana kakun päällä toimi kaakao! Minulla oli lämmintä kaakaota, leipää, jugurttijuomaa ja pikkupullia. Minä söin pienen leivän ja omenapiirakkaa. Join myös kaakaota.




Ja me leikimme sen jälkeen lumiukkotanssia. Lumiukkotanssissa ensimmäinen keksii liikkeen ja toinen matkii ja keksii oman. Kävelimme jäällä. Me löysimme ison kiven ja jäällä pelleilimme. Jäällä me pyörimme ja leikimme. Jotkut menivät leikkimään tarkkuusheittoa. Näimme hevosia. 







Lähdimme Pilvilammelta klo 10.30. Matkan varrella takaisin leikimme lumiukon häntää. Kävelimme 7 kilometriä. Pääsimme koululle klo 11.00. Kun olimme koulussa, olimme väsyneitä ja jalkoihini sattui. Kouluun päästyä oli hyvä tunne. Oli tosi kivaa!



Talviliikuntapäivän tunnelmia 26.2.2021

 Nummen koululla vietettiin talviliikuntapäivää ennen hiihtolomaa. Oli mukavaa ulkoilua, lumimaalausta, lumiukkojen ja lumilinnojen rakentelua. Osa luokista laski pulkkamäessä lähellä ja vähän kauempanakin. Retkeiltiin koulunalueella ja esimerkiksi Pilvilammella. 









Koulun pihalla oli mukava tunnelma. Hiihdeltiin ja luisteltiin, ja musiikki soi.








Välillä lämmiteltiin myös sisällä liikuntaradalla.




Päivä oli tosi mukava ja hyvä , aurinkoinen ilmakin sattui juuri perjantaille!

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Lukemisen riemua

 

Terveisiä 3B-luokalta! Meidän luokkaamme lennähti syksyllä lohikäärme, jolta puuttui kaikki suomut. Olemme siitä asti keränneet sille ahkerasti suomuja lukemalla kirjoja. Tavoitteenamme on sata suomua!




 

Meillä on luokassa oma pieni ”kirjasto”, jonka kirjat ope vaihtaa kerran kuussa. Lukemista varten on lukutunti ja kaksi lukuvälkkää. Ja tietysti luemme aina, kun siihen jää aikaa muilta hommilta. Kivoja kirjoja ovat ainakin Ella-kirjat ja Pate-kirjat, Risto Räppääjästä kertovat kirjat, Mortina-kirjat, Etsiväkaksikosta kertovat kirjat, Mestarietsivät Peppunen -kirjat, Lasse-Maijan etsivätoimistosta kertovat kirjat, Kapteeni Kalsari -kirjat ja sellaiset kirjat, joissa seikkailevat erilaiset eläimet ja tapahtuu jänniä juttuja.

 




Mutta miksi kannattaa lukea? Pidimme aiheesta aamunavauksen ennen joulua ja kerroimme silloin erilaisia hyviä syitä. Niitä olivat esimerkiksi:

-          Lukeminen kehittää muistia.

-          Lukeminen parantaa sanavarastoa.

-          Lukeminen lisää mielikuvitusta.

-          Lukeminen auttaa nukkumaan paremmin.

-          Lukeminen lisää empatiakykyä.

-          Lukeminen helpottaa kielten oppimista.

-          Lukeminen on matka toiseen maailmaan.

-          Lukeminen auttaa pärjäämään koulussa.

 

Niin ja dinosaurukset eivät lukeneet kirjoja ja mitä niille tapahtuikaan…




 




Hyvää hiihtolomaa kaikille! Muistakaa ulkoilla ja tietysti myös lukea kirjoja!

maanantai 15. helmikuuta 2021

Jäätaidetta

 


Hienoa, kun saimme oikean talven tänä vuonna! Koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa on otettu kaikki ilo irti lumesta ja pakkasesta lasketteluineen ja lumileikkeineen.



Iltsussa mukana olevat oppilaat ovat muutaman viikon ajan ahkerasti värjänneet vettä maitopurkkeihin ja sitten on odoteltu niiden jäätymistä. Rakennusprojekti on edennyt verkkaisesti ja alkuperäisen jääkaupungin muoto muuttui matkalla koulua suojaavaksi jäämuuriksi. Oppilaiden tavoitteena on jatkaa rakentamista, toivotaan siis pakkasten jatkuvan!

perjantai 29. tammikuuta 2021

Talvella on mukavaa!

 


4.B kirjoittelee seuraavaksi tammikuun mukavista talvisista puuhista:


Me olimme koulun kentällä pulkkaviestikisaa 12. tammikuuta 2021. Jotkut vetivät ja jotkut olivat kyydissä.
😃 




Me olimme pulkkaviestiä ja täytimme pulkat lumella yhdessä minuutissa ja punnitsimme.

Meillä oli hauskaa, mutta se oli rankkaa. Silloin oli hyvä sää.




Me olimme ulkona liikunnassa ja meillä oli kisa, jossa piti laskea mahdollisimman pitkälle.  Pulkassa piti olla vähintään kolme oppilasta.





15.1.2021

Olimme hiihtämässä pururadalla.  Siellä ei ollut latua.Olimme 4ER-luokan kanssa. Siellä oli vaikea hiihtää.



21.1.2021 

Menimme pulkkamäkeen montuille!💙Oli hauskaa, kun 4er oli meidän kanssamme. Kaikkien posket olivat aivan ​punaiset ​ kuin omenat.😂







26.1.2021 

Olimme luokan kanssa luistelemassa. Jää oli lumenpeitossa. Lumisella jäällä oli hankala luistella. Kolasimme jäältä luisteluradan ja pienen luistelualueen, ja oli kivaa!



Talvisin terveisin: 4.B




torstai 14. tammikuuta 2021

Tervetuloa Nummen koulun kirjastoon!

Kirjastomme sai kesän 2020 aikana uuden ilmeen. Nyt se on valoisampi, värikkäämpi ja viihtyisämpi.


Itsepalvelulainaus on helppo! Tässä pieni kertaus.

1.) Laita viivakoodilukijan alle ENSIN kirjastokortti.



2.) Sitten etsit kirjan takaa viivakooditarran ja asetat sen lukijan (punaisen valon) alle. 
Kone kilahtaa, kun lainaus onnistui.




3.) Jos haluat kuitin, paina nappulaa, jossa on pilvitarra... ja kuitti tulostuu!






Jos useampi haluaa lukea samaa kirjaa, löydät kirjasarjoja (osa kaapeissa).



Tatu ja Patu ovat eniten lainattuja kirjoja. 
Kertomakirjallisuushyllyistä löydät esimerkiksi suosittuja Reuhurinne-kirjoja, Viisikoita tai hevosaiheisia tarinoita.





Penkkien alta löydät helppolukuisia sarjoja: ns. Banaanikirjoja, Werneri- ja Jumbo-sarjoja
Tietokirjoja löytyy niin kasveista, maantieteestä kuin eläimistä. Eniten lainataan lemmikkieläimiin liittyviä kirjoja.





Kirjastossa voit istahtaa lukemaan mieleistäsi kirjaa! Tilaa ja kirjoja löytyy. Etsi rohkeasti ja lainaa. Lukeminen kannattaa aina!







Huolehditaanhan kirjoista niin kuin ne olisivat omia.