sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Näppistaiturit, valokuvauskilpailu ja kirjastoseikkailu

Tällä kertaa 3-4 er luokan oppilaat kertovat kouluarjesta ja viime viikon tapahtumista.
Alkuviikosta lukujärjestyksessä oli ATK-tunti, jolloin oppilaat tutustuivat näppäimistöön. Oppilaat harjoittelivat käyttämään näppäimistöä käyttäen kaikkia kymmentä sormea! 



”Maanantaina pelattiin Näppistaituria. Se oli kivaa!” T.M. & A.S. 3-4er
”Maanantaina meillä oli näppäimistöharjoituksia. Jotkut olivat vaikeita ja jotkut helppoja.” R.T. & J.O. 3-4 er

Valokuvauskilpailu

Luokkamme on myös osallistunut oppilaskunnan hallituksen järjestämään valokuvauskilpailuun. Valokuvan ottaminen vaati oppilailta yhteistyökykyä, kekseliäisyyttä ja innokkuutta. Kilpailun teemana oli ”hassu luokkakuva”.
Tässä oppilaat kuuntelevat opettajan ohjeita.

Nyt kuvauspaikkaa suunnitellaan ja muotoillaan tarkasti. 
Koulun monitoimitilassa on paljon rekvisiittaa.

Kaikki valokuvauskilpailun kuvat julkaistaan tänne blogiin, myös meidän lopputuloksemme.

Kirjastoseikkailu

Perjantaina oli luvassa kirjastoseikkailua Variskan kirjastossa. Oppilaat kuulivat hauskan tarinan isosta pahasta siasta ja askartelivat. Kirjastossa saimme myös tutustua kirjaston kauhupussiin. Kirjaston kauhupussi on iso, musta säkki. Tänne päätyvät kaikki kirjat, jotka ovat kokeneet kauheita asioita. Kauhupussin kirjat olivat töhritty ja sotkettu kynällä tai joutuneet koiran puremajäljen uhriksi. Saimme myös kuulla, että yhden kirjan välistä oli löytynyt metvurstia, toisen kirjan välistä hometta ja jonkun kirjan välistä oli löytynyt jopa rahaa. Joten ole valppaana lainatessasi kirjaston kirjoja. Ikinä et voi tietää, mitä kummallista sieltä kirjan välistä saattaa löytyä.

Seuraavaksi oppilaat saavat kertoa omin sanoin kirjastoseikkailusta.

”Perjantaina kävimme Variskan kirjastossa. Siellä saimme kuunnella satua, joka kertoi kolmesta sudesta ja isosta, pahasta siasta. Tarina oli meidän mielestä kiva, koska siellä käytettiin ydinpommeja ja granaatteja. Tarinan lopussa nämä kolme sutta ja iso paha sika ystävystyivät.” T.M. & A.S.


”Variskalla teimme origamia. Siitä tuli kirjekuori, johon voi laittaa vaikka mitä, esimerkiksi kirjastokortin.” A.N. & S.K.



Ja tässä vielä muutama kuva kun oppilaat kirjoittavat blogitekstiä.