torstai 21. joulukuuta 2017

4A:n harrastuksia

4a-luokan oppilaat kertovat vapaa-ajan harrastuksistaan.







Minä harrastan ratsastusta ja yleisurheilua Palosaaren yleisurheilukoulussa. Olen harrastanut ratsastusta eskarista asti, sillä olen ihan myyty poneille ja hevosille. Ensimmäinen tuntini tapahtui Vaasan keskustallilla. En tykännyt olla siellä. Nyt ratsastan Kotipolun tallilla. Ratsastan yleensä Heimirillä. Yleisurheilussa lempiasiani on juokseminen. Kesällä aion hommata kilpailuluvan. Tykkään myös pituushypystä.

 
 

Minä harrastan koripalloa ja amerikkalaista jalkapalloa. Olen harrastanut koripalloa 4-5 vuotta ja amerikkalaista jalkapalloa vain vähän aikaa. Me juoksemme aina alussa noin 500 metriä. Koripallossa ei ole samaa aloitusta aina. Minun mielestä molemmat ovat parhaita harrastuksia.



Pesis on minun mielestäni tosi kiva harrastus. Olen harrastanut sitä melkein 4 vuotta. Kannattaa harrastaa pesistä. Minä pelaan Vaasan Mailassa.


Minä olen harrastanut jalkapalloa 4 vuotta. Jalkapallo on minun mielestä tosi kivaa. Haluan olla hyökkääjä.



Harrastan jalkapalloa FC Komussa. Perusjalkapallotavarat on nappikset, säärisuojat, jalkkissukat, jalkapallo, pelipaita ja shortsit. Meillä on neljä kertaa viikossa treenit. Treenit pidetään Fennia Areenassa. Treenit kestävät 2h. Pelaan oikeaa puolustajaa tai keskikentällä; riippuu pelistä.



Harrastan jalkapalloa Vaasan Palloseurassa. Pelivarusteet ovat: nappikset, säärisuojat, shortsit, pelisukat, jalkapallo ja pelipaita. Pelaan VPS06-ikäluokassa. Harjoitukset ovat viisi kertaa viikossa. Ne kestävät 2h. Minun pompotteluennätys on 721. Harjoitukset ovat kesällä MTV:llä. Pelipaikka on oikea laita tai vasen laita. Vedän tutkaan 82.
 


Tässä on luistelun perustarvikkeet: pinkit pupusuojat, senlaisia suojia on monenlaisia esim. Oravat, leppäkertut, kissat ja karhu. Niitä tarvitaan, kun luistimet kastuvat jäällä niin ne kuivataan ja sitten ne kuivaa paremmin. Kovat suojat ovat siksi tosi tärkeät, koska kun kävelee, niin luistimet eivät mene pilalle. Pyyhe olisi hyvä olla. Paperikin käy, mutta pyyhe olisi parempi, ettei luistimet naarmuuntuisi. Hanskat ovat hyvä olla, sillä niitä tarvitsee jäällä. Olen itse harrastanut luistelua viisi vuotta.



Harrastan lentopalloa. Siellä on kivaa. Olen innoissani, koska pelaan mestaruussarjassa. Se tarkoittaa sitä, että minulla on enemmän kilpailuja ja pelaamme 1-14 ja niin edelleen sijoista. Lentopallon on hyvä, hauska ja kiva harrastus. Sieltä saa kavereita. Peleissä on tärkeintä pitää hauskaa ja kannustaa. Tyhjällä masulla ei saa pelata ja pelipaitojen värit ovat pakosta sininen, musta ja vihreä. Pelaan Kiistossa.
 
 


Minä harrastan partiota ja olen Vaasan siniset partiotytöt nimisessä seurassa. Partiossa harjoitellaan erätaitoja ja siellä oppii paljon muutakin kivaa ja joskus me pidetään ihan muuten vain hauskaa. Esimerkiksi viimeksi me leivottiin. Harjoitukset kestävät 1 1/2h. Harjoituksissa pitää aina olla partiohuivi. Meillä partiohuivi on tummansininen. Partiossa oppii myös hyödyllisiä solmuja, esimerkiksi Merimies-solmun, Siansorkan, Pukkiköytöksen tai Tukkikytkyn, mutta on myös paljon muita solmuja.


Harrastan koripalloa Vaasan Salamassa. Minun pelipaidan numero on 21. Minulla on koripallossa kavereita. Meillä ei ole vielä syksyllä pelejä. Me voitamme pelit yleensä. Harjoitukseni kestävät 1 ja ½ tuntia.


Pianoharrastus on kivaa! Siinä tarvitsee oman pianon kotiin. Pianossa on paljon koskettimia. Piano maksaa tosi paljon. Pianossa on helppoa, kun osaa laulut ulkoa ja saa vain katsoa koskettimia. Vaikeinta on soittaa ja lukea nuotteja samaan aikaan.


Ratsastus on helppoa, mutta kaikki ratsastuksessa ei ole helppoa. Ponit ovat kivoja, oikeastaan parhaita.


Meidän luokassa harrastetaan eniten jalkapalloa. Luokassamme harrastetaan lentopalloa, partiota, uintia, koripalloa, ratsastusta, yleisurheilua, jalkapalloa, pesäpalloa, luistelua, parkouria, cheerleaderia, pianoa ja tanssia. Opettaja harrastaa käsitöitä.


Liikunta vaikuttaa kehoon:
 -liikunta lisää kuntoa
 -on tärkeää liikkua
 -liikkumisesta saa hyvän mielen
 -liikkuminen on hauskaa



Minä harrastan cheerleaderia. Siellä tehdään hyppyjä, kombeja, akroa ja kisahuutoja. Olen harrastanut sitä viisi vuotta. Tykkään tehdä akroa eli kaikkia temppuja. Meidän treenit ovat Runsorissa kolme kertaa viikossa. Tykkään tosi paljon siitä harrastuksesta.
 
 




Minä harrastan parkouria. Siinä hypitään ja tehdään temppuja ulkona. Olen harrastanut parkouria noin kaksi vuotta. Yleensä parkouraan kaverin kanssa. Parkouraan yleensä ihan täällä Nummella.



Olen harrastanut jalkapalloa neljä vuotta ja olen vaihtanut joukkuetta kerran. Aloitin, kun olin eskarissa.