sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Kouluvuosi hyvässä vauhdissa!

 

Siitä ei tunnu olevan kuin hetki, kun koulu kesäloman jälkeen alkoi. Myös uudet ekaluokkalaiset ovat päässeet hyvään vauhtiin koulutaipaleellaan!



Tältä näytti ekalla viikolla, kun 'keltanokka'-lippalakit odottivat käyttäjiään naulakossa.

Olemme tutustuneet kouluun ja koulun ympäristöön. Myös koulun lähiympäristöä ollaan ehditty tutkimaan. Lähimetsästä löytyneistä aarteista voi tehdä vaikka minkälaista taidetta:



Nyt koulupäiviä on kerääntynyt jo huimat 41 ! Sen meille kertoo esimerkiksi kala-akvaario, joinne ui yksi uusi kala aina kun uusi koulupäivä alkaa. Kohta olemmekin jo sata päivää viisaampia!