perjantai 21. toukokuuta 2021

Elämyksiä 1.luokkalaisten ja 4.luokkalaisten näyttelyissä

Helatorstain jälkeinen perjantai vietettiin koulussa teemapäivää.

Jokainen luokka kävi merkityllä kävelylenkillä, ja sen jälkeen siirryttiin käsittelemään monialaisten oppikokonaisuuksien aiheita esimerkiksi taiteen keinoin. Pieni sadekaan ei kävelijöitä liioin haitannut!





Ykkös- ja nelosluokkalaisten kokonaisuuden aiheena on elämysten Vaasa, ja näitä elämyksiä lähdimme etsimään Museo matkalaukussa - näyttelyiden kautta.


Koulun käytäville pystytettiin yhteensä kolme erilaista näyttelyä, myös erilaisia toimintapisteitä oli jokaisen näyttelyn sisällä.





























Toukokuun touhuja

 


Toukokuussa on Nummen koululla tapahtunut paljon kivoja asioita. Toukokuu lähti käyntiin vappuhulinoilla, kun Optus ja sovitteluryhmä järjestivät kivoja vapputehtäviä joita suoritettuaan sai vappupassiin leimoja. 





Vappupassitehtävissä pääsi myös suorittamaan vappurataa, jonka aikana opittiin uusia asioita ja sanoja vappuun liittyen. 




Vappupasseja kerättiin täyteen iso määrä, joiden joukosta sitten loppuhuipennuksena onnekkaat voittivat huikeita palkintoja arvonnassa!

                                                  

Vappujuhlaa vietettiin myös useassa luokassa vappuaattona ja niin oppilaat kuin opettajatkin pukeutuivat naamiaisasuihin!


Vapun jälkeen starttasi Nummen koululla VÄRIVIIKKO. Jokaisella koulupäivällä oli oma värinsä, jonka mukaan pukeuduttiin. Osalta väriä löytyi esimerkiksi sukista tai hiusponnareista, toiset taas innostuivat pukeutumaan päivän väriin päästä varpaisiin!



Koulun käytäville on myös ilmestynyt iloisia keväisiä teoksia ja aurinkoiset päivät houkuttavat heti viettämään oppitunteja ulkona. Ykköset ovat myös tutkineet ja etsineet hyönteisiä luonnosta. Niitä löytyikin jo yhden reissun aikana hurja määrä!









perjantai 16. huhtikuuta 2021

Elokuvia Imoviella!






2B on tehnyt omia elokuvia. Ensin kirjoitettiin tarinan juoni ja opeteltiin käyttämään Imovie-ohjelmaa. Sen jälkeen tuotiin päähenkilöt eli pehmolelut kotoa ja päästiin kuvaamaan. Lopuksi kuvatut klipit editoitiin ja lisättiin musiikkia tai hauskoja ääniä.






Tässä oppilaiden kommentteja elokuvan teosta:

“Elokuvanteko oli hauskaa, vaikka välillä pitikin kuvata uudelleen ja sanat menivät sekaisin. Nauratti.”

“Kivaa! Tykkään ryhmätöistä. Ryhmä oli kiva ja tarina hyvä. Meillä ei mennyt yhtään pieleen. Kivoja ääniä sai lisätä elokuvaan.”

“Tylsää oli vain, jos puhe menee väärin tai joku pelleilee tahallaan.”

“Kaikki oli kivaa!”





torstai 1. huhtikuuta 2021

Ekaluokkalaisten pääsiäistöitä





Pääsiäinen on innostanut ekaluokkalaiset askartelemaan ja taiteilemaan iloisia pääsiäistöitä! Töissä tiput kuoriutuvat ja narsissit loistavat kauniin keltaisina.













Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Tervehdys 2.A Luokalta!






Meillä on parhaillaan menossa ympäristö- ja luonnontietoon liittyvä teema Kestävä kehitys, jossa mietimme miten pienien tekojen avulla jokainen voi eri tavoin säästää vettä, energiaa ja vähentää turhaa kulutusta. Teemaan liittyen olemme askarrelleet kotoa löytyneistä parittomista sukista tai hanskoista "Kierrätyskamut", joista on näyttely luokassa. Olemme myös yrittäneet vähentää käsipaperien kulutusta tarkkailemalla, että käsien pesun jälkeen käytetään vain yksi käsipyyhepaperi. Myös ruokalassa yritämme ottaa ruokaa vain sen verran minkä varmasti jaksaa syödä.  Keskustelemme luokassa omista kulutusvalinnoista, esim. ostaisinko yhdet kalliit ja kestävät kengät vai useammat halvemmat mutta huonolaatuisemmat muodikkaat kengät? Mietimme ja opettelemme myös miten jätteet tulisi lajitella oikein kotona. 





Pääsiäinen lähestyy ja olemme laittaneet kasvamaan ohran siemenistä pääsiäisruohoa, jonka voi myöhemmin kierrättää ruuaksi lemmikille, esim. kissalle tai kanille. 





Hyvää pääsiäistä kaikille! Happy Easter to everyone!

Toivottaa 2 A

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Retki Pilvilammelle





 Me lähdimme koulun pihalta Pilvilammelle 26.2.2021 klo 8.00. Tie oli tosi liukas. Kun me lähdimme Pilvilammelle niin tuli aika kuuma. Me kävelimme pitkän matkan nuotiolle. Matka kesti hieman yli puoli tuntia. 






Kaikilla oli omat eväät. Nuotiolla me söimme eväitä. Otin mukaan leivän, pullan, torpparinleivän ja kirsikkana kakun päällä toimi kaakao! Minulla oli lämmintä kaakaota, leipää, jugurttijuomaa ja pikkupullia. Minä söin pienen leivän ja omenapiirakkaa. Join myös kaakaota.




Ja me leikimme sen jälkeen lumiukkotanssia. Lumiukkotanssissa ensimmäinen keksii liikkeen ja toinen matkii ja keksii oman. Kävelimme jäällä. Me löysimme ison kiven ja jäällä pelleilimme. Jäällä me pyörimme ja leikimme. Jotkut menivät leikkimään tarkkuusheittoa. Näimme hevosia. 







Lähdimme Pilvilammelta klo 10.30. Matkan varrella takaisin leikimme lumiukon häntää. Kävelimme 7 kilometriä. Pääsimme koululle klo 11.00. Kun olimme koulussa, olimme väsyneitä ja jalkoihini sattui. Kouluun päästyä oli hyvä tunne. Oli tosi kivaa!



Talviliikuntapäivän tunnelmia 26.2.2021

 Nummen koululla vietettiin talviliikuntapäivää ennen hiihtolomaa. Oli mukavaa ulkoilua, lumimaalausta, lumiukkojen ja lumilinnojen rakentelua. Osa luokista laski pulkkamäessä lähellä ja vähän kauempanakin. Retkeiltiin koulunalueella ja esimerkiksi Pilvilammella. 









Koulun pihalla oli mukava tunnelma. Hiihdeltiin ja luisteltiin, ja musiikki soi.








Välillä lämmiteltiin myös sisällä liikuntaradalla.




Päivä oli tosi mukava ja hyvä , aurinkoinen ilmakin sattui juuri perjantaille!